Kylmäkoski kuntana

 

Lämmin tervehdys Kylmäkoskelta

Kylmäkosken kunta toivottaa Sinut lämpimästi tervetulleeksi asumaan, viihtymään ja yrittämään kuntaan. Kylmäkoski kuuluu Länsi-Suomen lääniin ja Etelä-Pirkanmaan seutukuntaan.

Kunta on saanut nimensä koskesta, joka sijaitsee kunnan halki virtaavassa Tarpianjoessa.
Kunnan yleisilme on rauhallisen maaseutumainen, mutta kunta sijaitsee valtatie 9:n varrella, Tampere-Turku-Helsinki kolmiossa, josta etäisyydet vaativimpien palveluiden äärelle ovat lyhyet. Myös yritystoiminnan kannalta kunnan sijainti on mitä parhain. Tampereelle ajat kunnan keskustasta puolessa tunnissa, Helsinkiin vajaassa kahdessa tunnissa ja Turkuun 1 1/2:ssa tunnissa. Pirkkalan lentokentälle ajomatka kestää n. 1/2 tuntia.

Jos arvostat maaseudun rauhaa, mutta edellytät, että peruspalvelut toimivat, silloin Kylmäkoski on varteenotettava vaihtoehto asuinpaikaksi. Muutamia esimerkkejä: Alle kouluikäisten lasten päivähoito on järjestetty, ala-asteen koulut pieniä "kyläkouluja", myös aikuisväestön on mahdollista päästä hammashoitoon osana perusterveydenhoitoa, kunnassa on hyvä tonttitarjonta. Edulliset, isot omakotitontit ovat valttimme.


Meidät tavoitat

Kunnantoimisto avoinna
ma-to klo 8.15 -16.00
pe klo 8.15 - 15.00


Postiosoite: Kylmäkosken kunta
Kylmäkoskentie 5
37910 KYLMÄKOSKI

Puh. 03-5691130
Faksi 03-56914703
Sähköpostiosoite: kylmakosken.kunta(at)kylmakoski.fi
Henkilökohtainen sähköpostiosoite: etunimi.sukunimi(at)kylmakoski.fi
(at=@)


Tunnuslukuja kunnasta

Kunta on perustettu v. 1895
Asukkaita (31.12.2009) 2 614

Kunnan kokonaispinta-ala 199,68 km2
- maa-aluetta 191 km2
- vesialuetta 8,8 km2

Kunnan työpaikkaomavaraisuus 72,7%

Ikäjakauma  
   
0-14 vuotiaita43016,48 %
15-64 vuotiaita172165,92 %
yli 65- vuotiaita46017,60%
 
Kunnan elinkeinorakenne 2007
  
Maa- ja metsätalous
Teollisuus ja rakennustoiminta
Yksityiset ja julkiset palvelut
Muut
Yhteensä
 15,1 %
33,3 %
50,8 %
0,8 %
100,0%
Työttömyysaste v. 2009 joulukuussa oli 12,6 %
  
 

Talous

Kunnan tuloveroprosentti v. 2010 21 %

talousarviolainat/asukas 31.12.2007, 1.415 €
käyttötalouden menot 10,9 milj. €
käyttötalouden tulot 1,5 milj. €