Toimeentulotuki ja sosiaalityö

 

TOIMEENTULOTUKI JA SOSIAALITYÖ

Toimeentulotuki
Toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata henkilön ja perheen toimeentulo ja edistää itsenäistä selviytymistä.

Toimeentulotuen myöntäminen perustuu toimeentulotukilaskelmaan. Mikäli tulot ovat pienemmät kuin huomioonotettavat menot, toimeentulotukea myönnetään erotuksen suuruinen määrä. Jos ensisijaisen etuuden, esimerkiksi päivärahan saanti viivästyy, toimeentulotuki voidaan myöntää odotettavissa olevaa etuutta vastaan ja periä takaisin.

Ajanvaraus perhetyöntekijä Minna Pekkariselle puh. 040-335 4666 tai 040-335 4654.


Sosiaalityö
Toimeentulotukiasian selvittelyn yhteydessä tulee esille hyvin monenlaisia asioita, joita voidaan pohtia yhdessä. Kyse voi olla asiakkaan oikeuksista erilaisiin ensisijaisiin etuuksiin, selvittelystä tai avusta erilaisissa ongelmatilanteissa. Tarvittaessa haetaan yhteistyötahoja asioiden ratkaisemiseen.

Kunnalla on sopimus A-klinikkapalveluista Valkeakosken kaupungin kanssa. Lähempiä tietoja palvelusta www.valkeakoski.fi . Ajanvaraus numerosta 040-335 7370.

Kunta kuuluu Hämeen päihdehuollon kuntayhtymään. Sen ylläpitämä Mainiemen kuntoutumiskeskus www.mainiemikk.fi sijaitsee Lammilla. Kunta käyttää myös Punkalaitumella sijaitsevan Marjalinna-yhteisön www.marjalinna.fi palveluja.

Päihdehuollon laitospalveluja tarvittaessa yhteys perhetyöntekijä Minna Pekkariseen puh. 040-335 4666 tai terveyskeskukseen puh. 03-5691 2301.

Talous- ja velkaneuvonta
Talous- ja velkaneuvonnan puhelinajat joka viikko tiistaisin kello 12-14 ja pe 10-12. Talous- ja velkaneuvonnan puhelinnumero on 03-5120 516.

Tukitalo
Aarnontie 17 A 5
38200 VAMMALA

Fax 03-5120 555
velkaneuvonta(at)tukitalo.com

Talous- ja velkaneuvoja antaa yksityishenkilöille tietoja ja neuvoja talouden
ja velkojen hoidossa sekä avustaa taloudenpidon suunnittelussa, selvittää
talouteen liittyvien ongelmien ratkaisumahdollisuuksia ja tukee avun
hakemisessa sekä avustaa velkajärjestelyyn liittyvien asioiden hoitamisessa.